perjantai 10. elokuuta 2012

Range siirtyy itsepalveluaikaan

Viimeistä kesätyöpäivää tuulettaen voinkin ilmoittaa, että Vola-Golfin kahvio suljetaan lauantaina 11.8.2012. Kahvio avaa ovena mahdollisesti taas ensi kesänä.

Pallokone ja range ovat kuitenkin edelleen auki ympäri vuorokauden.
Poletteja sekä 10 ja 30 kerran sirukortteja saa edelleen ostaa Suittilahden Teboililta. Poleteilla ja sirukorteilla saa pallokoneesta 54 pallon korin. Lisäksi pallokoneesta saa kahden euron kolikolla 36 pallon korin.
Henkilökunta huolehtii edelleen rangen ylläpidosta.
Ryhmävierailuja tai kursseja voi edelleen tiedustella info(at)vola.fi tai Vola-Golfin toimitusjohtajalta Tuomo Orasmaalta, puh. 040-5246505, tuomo@orasmaa.fi.

Kesähenkilökunta kiittää kuluneesta kesästä! Onpahan ainakin svingit kunnossa.




torstai 26. heinäkuuta 2012

Kävijälaskuri raksuttaa

Volalla on ollut taas käviää kerrakseen kun vierailulla ovat käyneet niin Koirakiven kesäteatterilaiset kuin myös Kuortinkartanon leiriläiset. Lisäksi uusin Green Card -kurssi tuotti jälleen säkillisen uusia golfin pelaajia.


Koirakiven kesäteatterilla on koko alkukesän ollut nähtävillä loistava näytelmä Vääpeli Körmy: Taisteluni Min Kamp. Viimeisen näytöksensä johdosta tuli teatterin väki virkistäytymään rangelle. Niinpä tuli myös itse Vääpeli Körmyllekkin tutuksi putin sekä svingin salat. Lopuksi teatterilaiset kisasivat Körmy Openin Volan leikkimielisellä par. 3 harjoitusradalla.


Green Card -kurssilla taas oli melko vähän kurssilaisia, jos siis vertaa kesätetterin ja Kuortinkartanon vieraisiin, joita Volalla pyöri molempina kertoinan useita kymmeniä. Mutta tunnetustihan laatu korvaa määrää, sillä jokainen kurssilainen selviytyi upein suorituksin kurssista.


Tänä aamuna kuitenkin riitti Volalla vilskettä ja vilinää riippumatta siitä mihin suuntaan katseensa käänsi, sillä Kuortinkartanosta saapui yli kolmekymmentä leiriläistä kokeilemaan golfia. Lapsilla ja nuorilla ei näyttänyt olevan riemulla rajaa ja tunnelma oli niin sanotusti katossa. Tämä näkyi myös keltaisten pallojen merenä rangen nurmella. Osalle leiriläisistä range olikin jo tuttu paikka, sillä  moni oli vieraillut Volalla jo viime kesänä. Kyllähän täällä kelpaa useamman kerran käydäkkin!

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Kurssit nousussa

Kuluneella viikolla Volalla järjestettiin rangen historian ensimmäinen golfin kertauskurssi. Tällä kertaa allekirjoittanutkin kävi näyttämässä taitojaan, taustatutkimuksen merkeissä tietenkin. Vähäisestä ennakkoilmoittautuneiden määrästä huolimatta, molempina kurssipäivinä saimme kokea iloisen yllätyksen kurssin ollessa lähes täynnä! Jukka Ollilaisen uusien oppien siunaamana onkin nyt hyvä jatkaa harjoittelua ja pystynkin nyt omalla kokemuksen syvällä rintaäänellä suosittelemaan Ollilaisen kursseja kaikille golffareille tai golfista kiinnostuneille.


 Koska yksi kurssi on nyt hoidettu, on aika siirtyä seuraavaan. Vola-Golfin seuraava Green Card -kurssi järjestetään 23-24.7, opettajana toimii tuttu pro Jukka Ollilainen. Kurssi on molempina päivinä, maanantaina sekä tiistaina, kello 15-19. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Volan kotisivuilta http://vola.fi/4, sähköpostitse info(at)vola.fi, puhelimitse 044-7727007 tai käymällä paikan päällä! 


 Oletko ollut mukana Volan järjestämillä kursseilla? Vai tahtoisitko kenties päästä sellaiselle? Anna palautetta tai kehittämisehdotuksia Volan kursseista tai muusta toiminnasta blogin kommenttiboksiin tai sähköpostiin info(at)vola.fi!


 Esimerkkinä omanlaisen kurssinsa järjestämisestä nähtiin tänään lauantaina rangella, kun kymmenen hengen seurue saapui juhlistamaan jäsenensä ikääntymistä, golfin merkeissä tietenkin. Vaikka Volalle voikin saapua koska tahansa, niin monilukuisena kuin vain mahdollista, oli tämä seurue varannut ajan etukäteen. (info(at)vola.fi tai 044-7727007) Näin seurue pääsi tutustumaan golfin saloihin ammattilaisen opastuksella, koska olimme varautuneet pyytämällä paikalle pro Jukka Ollilaisen. 



Niin pääsi juhlaseurue harjoittelemaan niin puttia, tsippia kuin svingiäkin sekä kiertämään Volan leikkimielistä par 3 harjoitusrataa. Nämä juhlat muistetaan varmasti vielä pitkään.


"Helppoa kuin heinänteko" tokaistiin pelin jälkeen


Mainittakoon vielä, että Volalle on saapunut uusi villitys: täällä voi nykyään pelata jopa peiliä! Nyt en siis viittaa lapsuuden leikkikenttien vanhaan tuttuun leikkiin, vaan golflyöntien harjoitteluun peilin edessä. Peilin avulla on mahdollista tarkistaa onko se käsi nyt suorassa ja maila oikeassa kulmassa. Tätäpä ei ihan joka paikassa pääsekkään kokeilemaan, joten nyt kaikki sankoin joukoin testaamaan!


Koska olet jo lukenut tämän postauksen näinkin pitkälle, ei ole enää suuri vaiva laittaa kommenttia perään! Lukioita blogilla käy päivittäin, mutten yhtään kommenttia ole saanut, joten pyydänkin nyt kauniisti kommeintoimaan joko itse blogia tai Vola-Golfia yleensäkkin. Kiitoksia!




lauantai 30. kesäkuuta 2012

Golfpelin ajokoulu

Tänään Vola-golfista lähti kotia kohti seitsemän uutta golffaria kun kesän ensimmäinen Green Card -kurssi saatiin päätökseen. Onneksi olkoon kaikille uusille Green Cardin omistajille!

Kursilla edettiin putista svingiin.

Pro Jukka Ollilaisella on hallussa golfin opetus!
 
Etkö kerennyt mukaan? Tulevista kursseista ilmoitetaan Volan kotisivuilla (www.vola.fi), Facebookissa ja tietysti blogissa.

Kurssin lopulla nähtiin upeita lyöntejä!


 Niin kuin ei autoakaan kortilla ajeta, ei golfiakaan kortilla pelata. Mailoilla lyöminen on  huomattavasti helpompaa. Volan kahviosta löytyy apu tähänkin vaivaan, sillä mailojen vuokrauksen lisäksi kahviosta saa myös ostaa upouusia bägejä sekä muita golftarvikkeita. Joten jos harjoittelun lomassa hanska kuluu puhki tai tiit loppuvat kesken niin rohkeasti vaan yhteyttä kahvioon!


Älkööt siis kukaan antako golftaitojen ruostua, sillä vain harjoitus tekee golffarin. Joten niin uudet kuin kokeneetkin mailanheiluttajat rangelle harjoittelemaan!

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Ajantappoase

Ihminen elää keskimäärin 30477 ja puoli päivää ja joskus vaan käy niin että aikaa jää yli, kulutettavaksi. Tämän ihmiselämän hämmentävän ilmiön seurakset ovat nyt nähtävissä Volan rangella! Käviämäärien osalta hiljaisen alkukesän johdosta on rangelle rakennettu leikkimielinen par 3 -harjoitusrata.


Harjoitteluradalle pääsee rangen hiljaisina hetkinä kokeilemaan miten pallo kulkee oikeassa pelissä. Kierroshinta on viisi (5) euroa, jolla pyritään kattamaan väylien hoitotyö. Pelaamisen paikallissääntönä on niin sanottu talvigolfin greenipeli, jossa pelataan pallo mailan gripin (kädensijan) mitan päähän lipusta. Tämä siitä syystä, ettei nurmea voida leikata kenttäkorkeuteen jossa pallo vierisi normaalisti.


Tähän väliin kehoitan kuitenkin kaikkia jo innostuneita pitelemään puttereitaan sillä kyse ei ole, ainakaan vielä, mistään aidosta kentästä vaan kolmesta niin sanotusta "väylästä" jotka siis koostuvat vain lyöntipaikasta, greenistä ja lipusta. Nämä "väylät" kiertävät ympäri rangea, mikä tarkoittaa sitä ettei par 3:sta saa kiertää jos lyöntipaikoilla on lyöjiä! Range on kuitenkin ensisijaisesti aina range.


Lyöntipaikat kuitenkin ammottavat tyhjyyttään useita kertoja päivässä, joten lyöntien hiomisen jälkeen voi lyöntejään mahdollisesti testata myös käytännössä. Kokeilemisen arvoinen kokemus, joten mitä jos käyttäisit niistä 30477 ja puolesta päivästä edes ainakin osan siitä puolikkaasta ja tulisit testaamaan!




torstai 21. kesäkuuta 2012

Juhannussvingit

Vola-golf toivottaa kaikille erittäin hyvää juhannusta ja muistuttaa rangen poikkeuksellisista aukioloajoista juhannuksena!
Palloautomaatti on tietysti toiminnassa koko juhannuksen, mutta rangen kahvio on avoinna juhannusaattona perjantaina klo. 12-16 ja juhannuspäivänä lauantaina klo. 12-18. Sunnuntaina kahvio on avoinna normaalien aukioloaikojen mukaisesti, klo. 12-20.


Niin myötä- kuin vastatuulessa

Eikö väylien kiertäminen sadesäällä olekaan sitä kesää parhaimmillaan? Sadesäät eivät kuitenkaan ole mikään este golfille sillä Volan säänkestävä lyöntikatos mahdollistaa harjoittelun myös koiranilmalla. Joten mikä olisikaan parempaa ajanvietettä sadepäiville kuin lyöntien hiominen rangella!


Kuivaharjoittelun ystävänä, pidän kuitenkin itse peukkuja aurinkoisemman sään toivossa ja sadepäivät vietänkin sisällä Volan kahviossa. Varsin viihdyttävää juttuseuraa kahviosta on siis saatavilla kaikkina päivinä klo 12-20. (HUOM! Muutettu aukioloaika!)


Muistutus vielä kaikille golfista kiinnostuneille tai ystävälleen lahjaa miettiville:
Vola-golfin tulevalle Green Card -kurssille on vielä paikkoja vapaana! Kurssi on kaksipäiväinen ja sen ajankohtana on pe 29.6 klo 17-21 ja la 30.6 klo 11-15. Opetuksesta vastaa Jukka Ollilainen. Lisätietoa ja ilmoittautumiset: Puhelimitse numeroon 044-772 7007 (klo. 12-20),  kotisivuiltamme http://www.vola.fi/4 tai  sähköpostitse info(at)vola.fi.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Vola-golf next generation

Vola Golfin kahviossa kesä on alkanut varsin leppoisasti. Suurta yleisöryntäystä ei vielä ole ollut, mutta joka päivä kassakone kilisee ja nurmikko alkaa täyttyä keltaisista Vola-palloista. Rangella riittää kuitenkin vielä muutama pikkuhomma ennen kuin olemme täysin kesäkunnossa, muun muassa penkkien ja pöytien pintakäsittelylle on jäänyt joka päivä hiukan aikaa, jos vaan jaksaa tehdä.

Töiden lomassa ehtii myös harjoitella omaa lyöntitekniikkaa ja viime kesään verrattuna pallot lentävät ainakin 50-metriä pidemmälle! Tarkkuus onkin sitten asia erikseen.

Tervetuloa käymään, jos ei harjoittelemaan niin sitten jäätelölle!

torstai 19. huhtikuuta 2012

FORE! Vola-Golf avataan lauantaina 21.4 klo 10

Nyt se on täällä! Nimittäin golfkausi 2012. Keltaisten volapallojen hehku silmissä aiomme ainakin itse suunnata askeleemme kohti Vola-Golfia ensi lauantaina. Alkulämmittelyt starttaavat klo 10 ja jatkuvat aina klo 18 asti. Palloautomaatti toiminnassa 24h läpi kesän!

Volassa eletään muutoksen aikoja, kun me uudet työntekijät Tuomas ja Hanna hyppäämme puikkoihin heti opiskeluhässäköiden hälvennyttyä. Meidät tapaat Volasta joka päivä klo 10-18, myynnissä viime vuoden tapaan niin kahvia, jäätelöä kuin limppareitakin, golf-tuotteita unohtamatta!


Tiivistys kevään tapahtumista:

  • Vola aukeaa lauantaina 21.4 klo 10
  • Kesän aukioloajat 12-20, palloautomaatti 24h
  • Ensimmäinen green card-kurssi 17.-18.5
  • Mäntyharjun Reissupolun simapyöräily käväisee myös Vola-Golfissa ti 1.5

Seuraa ilmoittelua nettisivuillamme vola.fi, facebook-sivuamme ja tietysti blogiamme! Volassa nähdään.

-Tuomas & Hanna